Uusi palvelu: viikoittaiset yritysnostot perustuen pörssikuntoon

Aloitamme tästä viikosta uuden uutisosion, jossa nostamme esile kolmen yrityksen pörssisijoituksen perusteella, ja tuomme esille uutisia tästä yrityksestä teidän käyttöönne kootusti – emme kuitenkaan anna mitään suoria sijoituskohteita, esittelemme vain tällä hetkellä nousussa olevia yrityksiä.

Viikon nousijat

Nurminen Logistics 30,00%

Nurminen Logistics Oyj on suomalainen logistiikka-alan konserni. Aiemmin yhtiö tunnettiin nimellä John Nurminen Oy perustajansa John Nurmisen mukaan. Nurminen Logisticsin päämarkkinat ja kasvualueet ovat  rautatiekuljetuksissa sekä terminaali- ja multimodaaliratkaisuissa Aasian ja Euroopan välillä, Pohjoismaissa ja Baltiassa.

Nurminen logistics osti Operail Finlandin ja lähtee toistamiseen yrittämään rautateiden valloitusta.

Nurminen ja Kiinan konttijunat: https://yle.fi/a/3-12403483

Kiinan konttijunien reitti tulee muuttumaan toukokuusta lähtien niin, että junat kiertävät Venäjän laajemmin. Jatkossa konttijunat kulkevat Kiinasta Saksaan, Alankomaihin ja Puolaan Kazakstanin, Azerbaidžanin ja Romanian kautta. Kyseessä ovat multimodaalikuljetukset, joissa kontit kuljetetaan pääosin junilla, mutta ne siirretään laivoihin Kaspianmeren ja Mustanmeren ylittämistä varten.

Kun asiakkaat ja lastien vakuuttajat ovat saaneet vahvistuksen siitä, ettei kuljetuksissa ole Venäjän maariskiä, on Kiinan konttijunien kysyntä palautunut nopeasti.

– Ensimmäisiin juniin varattiin heti konttipaikkoja, kun ne tulivat myyntiin. Kiinnostusta näyttää oleva viikottaisiin juniin, sanoo myyntijohtaja Marjut Linnajärvi Nurminen Logisticsilta.

Spinnova 12,50%

Spinnova Oyj on suomalainen pörssiyhtiö, joka kehittää selluloosakuidun käyttöä erityisesti tekstiiliteollisuuden tarpeisiin. Yritys on laajentanut VTT:n laboratoriomittakaavassa toteuttaman puukuituja langaksi muokkaavan prosessin tuotannolliseen mittakaavaan. Jyväskyläläinen Spinnova aloitti startup-yrityksenä 2014. Yhtiön liikevaihto ylitti Taloustiedon mukaan 24 miljoonaa euroa viime vuonna. Yhtiö on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi vaatejätti Adidaksen kanssa.

21.4.: Jyväskyläläisen Spinnova Oyj:n toimitusjohtaja vaihtuu. Edellinen toimitusjohtaja Kim Poulsen jättää hallituksen päätöksellä tehtävänsä tästä päivästä alkaen. Tilalle on nimitetty väliaikaisesti talousjohtaja Ben Selby.

Uusi tehdas Spinnovalle: https://spinnova.com/news/press-releases/woodspin-ramps-up-production-of-sustainable-wood-based-spinnova-fibre-at-new-zero-emission-factory/

Suomalainen kestävän tekstiilin edelläkävijä Spinnova ja maailman suurin sellun tuottaja Suzano ovat virallisesti avanneet ensimmäisen kaupallisen mittakaavan tuotantolaitoksen, joka tuottaa puupohjaista SPINNOVA®-kuitua. Woodspin-nimellä toimiva yritys – Spinnovan ja Suzanon yhteisyritys – tuottaa laitoksessa vuosittain 1 000 tonnia kestävää, kierrätettävää ja täysin biohajoavaa tekstiilikuitua vastuullisesti kasvatetusta puusta. Tämä laitos merkitsee Suzanon ensimmäisiä teollisia toimintoja Brasilian ulkopuolella. Woodspin on myös ilmoittanut suunnitelmistaan avata toinen laitos tuotannon laajentamiseksi. Yhtiön tavoitteena on rakentaa vuotuista puupohjaista SPINNOVA®-kuitua tuottavaa kapasiteettia miljoona tonnia vuoteen 2033 mennessä.

Ilkka1 9,55%

Ilkka Oyj on eteläpohjalainen mediakonserni, jonka toimipaikat sijaitsevat Seinäjoella ja Vaasassa. Ilkka-konsernin liiketoiminnan alueelle kuuluvat monikanavainen kustannustoiminta, mainosmateriaalien painaminen sekä arvopaperikauppa ja sijoitustoiminta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *