OP: Joka viides suomalaissijoittaja poikennut sijoitussuunnitelmastaan alkuvuoden kurssiheilunnan seurauksena

OP:n kyselytutkimuksen mukaan alkuvuoden kurssiheilunta on vaikuttanut monen säästöihin ja sijoituksiin. Yli kolmasosa vastaajista on tänä vuonna käyttänyt pahan päivän varalle kerryttämiään säästöjä ja inflaation vaikutus omiin säästöihin huolettaa yli puolta vastaajista.

Alkuvuoden inflaatiosta, korkojen noususta ja Ukrainan sodasta seurannut kurssiheilunta on heijastunut suomalaissijoittajien sijoituspäätöksiin. OP:n kesällä toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan 9 prosenttia vastaajista on myynyt ja 10 prosenttia on ostanut osakkeita, rahastoja tai muita arvopapereita tavallista enemmän. Lisäksi inflaation vaikutus omiin säästöihin huolettaa 60 prosenttia vastaajista.

– Olen iloinen, että valtaosa on pitäytynyt omassa sijoitussuunnitelmassa kurssiheilunnasta huolimatta. Pää kannattaa pitää kylmänä niin kurssiheilunnan kuin inflaation vaikutusten suhteen. Pidemmällä aikavälillä osakesijoitukset ovat tarjonneet inflaation ylittävää tuottoa. Havaintoni mukaan ”osta ja pidä” sekä ”osta ja lisää” -sijoitustyylit ovat olleet tuottavimpia tapoja sijoittaa, sanoo OP:n varallisuudenhoitoasiakkaista vastaava johtaja Kai Kalajainen.

Naiset säästävät keskimäärin 50–200 euroa kuukaudessa

OP:n tutkimuksen mukaan 46 prosenttia suomalaisista säästää säännöllisesti joka kuukausi. Säännöllisesti säästävien määrä on noussut vuonna 2019 OP:n toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan kolmessa vuodessa 6 prosenttiyksikköä.

– On mahtavaa, että säännöllisesti säästävien määrä on noussut lyhyessä ajassa näin paljon. Trendi näkyy myös meillä: joka kuukausi asiakkaillamme on aktiivisena noin 500 000 säännöllisen rahastosäästämisen sopimusta. Pelkästään tämän vuoden tammi-heinäkuussa OP:n asiakkaat ovat avanneet 70 000 uutta sopimusta, kertoo Kalajainen.

Kyselytutkimuksen mukaan naiset säästävät hieman miehiä säännöllisemmin, sillä 71 prosenttia naisista ja 65 prosenttia miehistä säästää joka kuukausi tai lähes joka kuukausi. Myös säästettävissä summissa on eroja. Naisista 53 prosenttia säästää keskimäärin 50–200 euroa kuukaudessa ja miehistä 38 prosenttia. Sen sijaan joka viides mies säästää keskimäärin yli 500 euroa kuukaudessa, kun naisista saman summan kuukausittain säästää 11 prosenttia.

Nuoret säästävät selkeästi vanhempia pienempiä summia. Vastaajista joka neljäs 15–24-vuotias säästää alle 50 euroa kuukaudessa, kun 65–79-vuotiaista vain 6 prosenttia säästää alle 50 euroa kuukaudessa.

Useimmiten säästetään yllättäviä menoja varten

Kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset säästävät eniten yllättäviä menoja varten tai pahan päivän varalle, lomaa tai matkustamista varten sekä kodin hankintoihin. Säästökohteiden kolmen kärki oli sama myös OP:n kolme vuotta sitten toteuttamassa kyselytutkimuksessa.

Tänä kesänä toteutetussa tutkimuksessa kuitenkin peräti 73 prosenttia suomalaisista kertoo säästävänsä yllättäviä menoja varten tai pahan päivän varalle, kun kolme vuotta sitten vastaava lukema oli 59 prosenttia.

– Tutkimustuloksista näkee, että moni varautuu nyt niin sanottuihin pahoihin päiviin, joita voi seurata esimerkiksi inflaation ja korkojen noususta. Lisäksi peräti 37 prosenttia suomalaisista on joutunut tänä vuonna käyttämään pahan päivän varalle kerryttämiään säästöjä. On hyvä, jos on pystynyt säästämään ylimääräistä rahaa huonompia aikoja varten, sanoo Kalajainen.

Lähde: OP

Kryptot ja markkinavoimat

Oletko joskus miettinyt, mitä on tulossa seuraavaksi? Bitcoinit ja muut kryptovaluutat alkavat olla jo mennetty, vaikkeivat ne vielä olekaan kaikkien käytettävissä, mutta mitä on tulossa seuraavaksi. Kryptomarkkinat ovat melkoisen volatiiviset ja antavat sijoittajille joko huimia tuloksia, tai näpäytyksen sormille. Nyt kuumina kivinä ovat mm. NFT:t ja koko metaverse. Minne sinä olet katsomassa seuraavaksi sijoittamisen ja kenties säästämisen suhteen? Pitäydytkö osakkeissa ja rahastoissa, vai onko aika tutkia uusia digitaalisia alustoja ja niiden mahdollisuuksia.

Muuta luettavaa muualta:

iPhone 13

iPhone 13 on Applen 14. syyskuuta 2021 julkistama ja 24. syyskuuta julkaisema älypuhelin. Älypuhelimen muut versiot ovat iPhone 13 mini, iPhone 13 Pro ja iPhone 13 Pro Max.

Älypuhelimessa on kuusiydinprosessori ja 6,1 tuuman näyttö. Tallennustilaa on valittavana 128, 256 tai 512 gigatavua. Keskusmuistia on neljä gigatavua. Puhelimessa on kaksi takakameraa, joista toinen on ultralaajakulmakamera. Sekä takakameroiden että etukameran tarkkuus on 12 megapikseliä. Akun kapasiteetti on 3 240 milliampeerituntia. Se tukee 20 watin latausta ja 15 watin langatonta MagSafe-latausta. Älypuhelin on pölyn- ja vedenkestävä, ja sen IP-luokitus on 68. Käyttöjärjestelmänä on iOS 15, joka on päivitettävissä iOS 15.1 -versioon.

Trackbacks & Pings

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *