Nämä ovat Suomen kymmenen suosituinta rahastoa vuonna 2021 – vastuullinen sijoittaminen kiinnostaa
Rahastosijoittamisen suosio jatkoi vuonna 2021 kasvuaan: uusien rahasto-osuudenomistajien määrä on kaksinkertaistunut viime vuodesta.
Suomeen rekisteröidyt rahastot ovat saaneet tänä vuonna yli 400 000 uutta rahasto-osuudenomistajaa, selviää Suomen Sijoitustutkimus Oy:n Rahastoraportista. Uusien rahasto-osuudenomistajien määrä on kaksinkertaistunut, sillä viime vuonna uusia osuudenomistajia tuli noin 200 000. Pelkästään OP:n rahastoihin on tullut tänä vuonna yli 180 000 uutta osuudenomistajaa.
Tämän vuoden rahastolistauksen kärkipaikalla on OP-Ilmasto-sijoitusrahasto, johon valitaan ainoastaan yrityksiä, jotka tarjoavat tuotteillaan ja palveluillaan ratkaisuja ilmastonmuutokseen. Vastuullinen sijoittaminen korostuukin tämän vuoden rahastolistauksessa.
– Vastuullisesta sijoittamisesta on tullut valtavirtaa. Tänä vuonna OP:n uusista rahasto-osuudenomistajista yli puolet on valinnut vastuullisen rahaston. Moni myös sijoittaa rahastoihin säännöllisesti, ja keskimäärin täysi-ikäiset laittavat rahastoihin 84 euroa kuukaudessa. Se kertoo, että sijoittamisessa ollaan mukana pitkällä tähtäimellä, sanoo OP:n varallisuudenhoitoasiakkaiden johtaja Kai Kalajainen.
Suomeen rekisteröityjen, eniten rahasto-osuudenomistajia keränneiden rahastojen listalle on noussut tänä vuonna niin osakerahastoja, indeksirahastoja kuin yksi osake- ja korkomarkkinoille sijoittava yhdistelmärahastokin. Kymmenen suosituimman rahaston joukossa on yhteensä kuusi vastuullisen sijoittamisen rahastoa: kolme osakerahastoa sekä kolme eri ESG-vertailuindekseihin perustuvaa indeksirahastoa.
Suomen TOP 10 -rahastot vuonna 2021:
1. OP-Ilmasto
2. Nordea Vastuulliset Osakkeet Maailma
3. OP-Maailma Indeksi
4. OP-Pohjoismaat Indeksi
5. OP-Rohkea
6. S-Pankki Fossiiliton Eurooppa ESG Osake
7. OP-Amerikka Indeksi
8. Nordea Global Enhanced
9. Nordea North American Enhanced
10. OP-Suomi Indeksi
Listaus on tehty Suomen Sijoitustutkimus Oy:n marraskuun 2021 Rahastoraportin pohjalta. Listaan koottiin Suomeen rekisteröidyt rahastot, jotka ovat saaneet eniten uusia rahasto-osuudenomistajia tänä vuonna.
Lähde: News Cision
LUE MYÖS:
Syyskuussa Suomen markkinoille saapuneen SweepBankin Elämysraha-kampanja on herättänyt viime kuukausina paljon kiinnostusta. Pankki talletti kampanjan ajan kaikkien uusien asiakkaiden tilille 20 euroa käytettäväksi kulttuuriin ja ravintoloihin tukeakseen korona-ahdingosta kärsiviä aloja. Rahaa allokoitiin kampanjan aikana yhteensä yli 440 000 euroa. SweepBankin tekemän tutkimuksen mukaan valtaosa asiakkaista aikoi käyttää saadun rahan joko ravintolaan tai yllättääkseen läheisensä.
Lue uutisia kryptovaluutasta osoitteesta kryptoraha.info
[…] MYÖS:Suomeen rekisteröidyt rahastot ovat saaneet tänä vuonna yli 400 000 uutta rahasto-osuudenomistaj…, selviää Suomen Sijoitustutkimus Oy:n Rahastoraportista. Uusien rahasto-osuudenomistajien […]
[…] 2021 selvästi suosituinta oli sijoittaminen korkorahastoihin. Vuoden 2021 aikana uusia merkintöjä korkorahastoihin tehtiin 26,2 mrd. euron ja […]
[…] Suomen kahdenvälinen kauppa Venäjän kanssa on vuosien varrella vähentynyt, mutta on edelleen suhteellisesti suurempaa kuin euroalueen maiden kauppa Venäjän kanssa keskimäärin. Sijoittajat myivät sijoituksia suhteessa enemmän Helsingin pörssistä kuin muualla euroalueella. […]
[…] Suomen asuntomarkkinoilla näkyi Ukrainan sota välittömästi kuukausi sitten tehdyssä ylimääräisessä kyselyssä. Suomen Kiinteistönvälittäjien maaliskuun lopussa tehdyssä jäsenkyselyssä nähdään kuitenkin käänne merkittävästi parempaan suuntaan kautta Suomen. Kevään aurinko on tuonut markkinoille uutta lujaa uskoa parempaan tulevaisuuteen ja talouden häiriöiden vaikutusten odotetaan jäävän odotettua pienemmiksi ja vaikuttavan vain vähän asuntokauppaan. ”Asuntokaupassa volyymia ylläpitää aina perustarve vaihtaa asuntoa elämän kiertokulun mukaan”, kommentoi SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg. ”Häiriötilanteita markkinoissa seuraa aina nopea nousu ja tätä odotamme kevään aikana”, hän jatkaa. ”Nyt myyntiä panttaavien kannattaa herätä ja toteuttaa suunnitelmat, sillä kevät on parasta myyntiaikaa ja ostajat ovat vahvasti liikkeellä”, sanoo Mannerberg. […]
[…] Vastuullinen sijoittaminen on noussut merkittäväksi trendiksi finanssimaailmassa. Se ei ole pelkästään sijoitustekniikka, vaan myös eettinen valinta. Tässä artikkelissa tutustumme tarkemmin vastuulliseen sijoittamiseen ja sen merkitykseen taloudellisessa menestyksessä. […]