Finnfundin 3 miljoonan dollarin sijoitus vauhdittaa Pakistanin vakuutussektorin kasvua

Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund tekee 3 miljoonan Yhdysvaltain dollarin pääomasijoituksen pakistanilaiseen TPL Insurance Limited -vakuutusyhtiöön. Sijoituksen avulla TPL Insurance kehittää ja tuo markkinoille uudenlaisia vakuutustuotteita kuten maatalouden indeksivakuutuksen ja naisille suunnatun vakuutusohjelman. Uusien tuotteiden tulo markkinoille vahvistaa Pakistanin vakuutuskattavuutta eri asiakasryhmissä. TPL Insurance kehittää myös digitaalisia palveluitaan ja tehostaa toimintaansa digitalisaation avulla. 

”Kumppanuus Finnfundin kanssa on erityisen merkityksellinen tällaisena aikana, kun globaali talous on haasteellisessa tilanteessa”, sanoo TPL Insurancen toimitusjohtaja Muhammad Aminuddin. ”Finnfundin kokemus ja osaaminen tukevat meitä kasvutavoitteissamme samalla kun investoinnin vaikutus kohdistuu koko Pakistanin vakuutussektorin kehittymiseen. Finnfundin tulo Pakistanin markkinoille avaa mahdollisuuksia myös muille sijoittajille ja parantaa maan talouskasvua.”

”Sijoituksemme vahvistaa rooliamme ja osaamistamme vakuutussektorilla”, kertoo Finnfundin rahoituspäällikkö Ulla-Maija Rantapuska. ”TPL Insurance on Pakistanissa edelläkävijä digitaalisten vakuutuspalveluiden tuottamisessa. Näemme tässä mahdollisuuden suuriin kehitysvaikutuksiin Pakistanin vakuutuskattavuuden vahvistuessa. TPL Insurancen kunnanhimoiset suunnitelmat uusista palvelukanavista ja tuotteista tuovat vakuutukset myös niiden ulottuville, joilla ei aiemmin ole ollut siihen mahdollisuutta.”

Lähde: News Cision

Leave a Reply

Your email address will not be published.