Svealle myönnetty turvallisen maksamisen Safe Pay -sertifikaatti

Svean laskulle ja erämaksulle on myönnetty turvallisesta maksamisesta kertova Safe Pay -sertifikaatti. Sertifikaatti on osoitus siitä, että Svean laskulla ja erämaksulla voi maksaa verkkokaupassa huoletta. Sertifikaatin myöntäjänä toimii itsenäinen ja puolueeton teknologiayhtiö Qvik Oy.

Qvikin maksuasiantuntija Mikko Vahter kertoo, että sertifikaatti on saanut alkunsa viime vuonna laajasti uutisoidun, Vastaamon tietomurron innoittamana. Verkko-ostosten maksamista laskulla tai erämaksulla ei ole riittävästi säännelty, minkä vuoksi Qvikillä haluttiin kehittää työkalu maksutavan turvallisuutta parantamaan. Syntyi Safe Pay -sertifikaatti, joka on maailman ensimmäinen kuluttajien laskulla maksamisen turvallisuudesta kertova sertifikaatti. 

“Safe Pay -sertifikaatti kertoo kuluttajalle, että hänen valitsemansa maksutapa on turvallinen. Lisäksi sertifikaatti osoittaa, että maksupalveluntarjoaja on tehnyt riittävät toimenpiteet väärinkäytösten estämiseksi palvelussaan”, Vahter sanoo. 

Safe Pay -sertifioinnin keskeisessä asemassa on maksupalvelun turvallisuus etenkin tietojenkäsittelyn sekä järjestelmien ja prosessien osalta. Sertifiointiprosessissa tarkastellaan muun muassa ostoksen tekemiseen vaadittavia tietoja, asiakkaan vahvaa tunnistamista sekä palveluntarjoajan tietoturvaosaamista. Svealle myönnetty sertifikaatti kertoo, että asiakastietoja käsitellään turvallisesti ja henkilöstön tietoturvaosaamista kehitetään jatkuvasti. 

Safe Pay -sertifikaatista hyötyvät paitsi kuluttajat myös verkkokauppiaat. Valitsemalla sertifioidun maksupalvelun kauppias tietää palveluntarjoajan tietoturvan olevan ajan tasalla, ja että tämä työskentelee aktiivisesti väärinkäytöksiä torjuakseen. Koska turvallisuus on keskeisessä asemassa verkko-ostamisessa, valitsee kuluttaja suuremmalla todennäköisyydellä turvalliseksi kokemansa verkkokaupan. 

Verkkokaupan suosion kasvu on lisännyt myös laskulla ja erämaksulla maksamista. Svean keräämä maksudata näyttää, että maksutavakseen laskun, yrityslaskun tai erämaksun valinneet ovat tänä vuonna käyttäneet yli 50 % enemmän rahaa ostoksiinsa kuin edellisvuonna. 

Kaupankäynnin siirryttyä yhä enemmän verkkoon ovat asiakkaan vahva tunnistaminen sekä tietojen asianmukainen käsittely tärkeässä roolissa. 


“Identiteettivarkauksien ja muiden väärinkäytösten tunnistaminen ja torjuminen on koko ajan tärkeämpää sekä iso osa jokapäiväistä työtämme ja kehitystämme. Haluamme, että kun asiakas valitsee Svean maksutavan hän tietää, että maksaminen on turvallista, ja että hänen tietojaan käsitellään sääntelyn mukaisesti”, kertoo Svean maksupalveluiden palvelupäällikkö Henna Valtanen.

Lähde: STT Info

LUE MYÖS:
Saksan World Visionin puheenjohtaja Christoph Hilligen on ylpeä tästä vahvasta ja pitkäkestoisesta kumppanuudesta: ”Olemme kiitollisia siitä, että PM-International on tukenut meitä ponnekkaasti niin monen vuoden ajan. Tämänvuotisen ennätyslahjoituksen avulla pystymme kohentamaan 4000 kummilapsen elämäntilannetta että tukemaan heidän perheitään ja paikallisyhteisöjään ja vaikuttamaan siten kymmenien tuhansien ihmisten elämään.”

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *