S-ryhmä teki vahvan tuloksen ja ennätysinvestoinnit Suomeen

S-ryhmän tulos parani vuonna 2021 selvästi edellisvuodesta, ja investoinnit nousivat lähes 800 miljoonaan euroon. Vuotta leimasi korona-ajan kaksijakoisuus. Marketkauppa jatkoi vahvaa kehitystä, ja päivittäistavarakauppa kasvoi markkinaa voimakkaammin. Muilla toimialoilla nähtiin asteittaista paluuta lähemmäs normaalia. Erityisen raskas vuosi oli matkailu- ja ravitsemiskaupalle.

Alueosuuskauppojen ja SOK-yhtymän yhteenlaskettu vuoden 2021 liiketulos (FAS) oli 280 miljoonaa euroa, jossa parannusta edelliseen vuoteen oli 84 miljoonaa euroa. S-ryhmän veroton vähittäismyynti kasvoi 5,9 prosenttia ja oli 12,3 miljardia euroa. Asiakasomistajille maksetut rahalliset edut olivat yhteensä 436 miljoonaa euroa.

Marketkauppa kasvatti myyntiään 3,2 prosenttia. Ruokakauppojen myyntiin vaikuttivat edelleen ravintolarajoitukset ja etätyö, jotka siirsivät kysyntää kauppoihin. Ruoan verkkokaupan voimakasta kasvua vauhdittivat kapasiteetin lisääminen ja uusi ruoan verkkokauppapalvelu S-kaupat.fi. Käyttötavarakaupan kasvu oli vahvaa sekä myymälöissä että verkossa, ja Prismat tekivät käyttötavarakaupassa historiansa parhaan tuloksen.

– Ruokakauppojemme myynti kasvoi vuonna 2021 markkinaa enemmän. Saatoimme loppuun S-market-ketjun uudistuksen. Ruoan verkkokaupassa kasvoimme markkinaa nopeammin, ja kasvu jatkui vahvana myös viimeisellä vuosineljänneksellä. Arvioimme palanneemme ruoan verkkokaupan markkinajohtajaksi vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Käyttötavarakaupassa kasvu-uralla jatkava Prisma osoitti jälleen olevansa todellinen voittajakonsepti, SOK:n pääjohtajan sijainen Arttu Laine tiivistää.

ABC-ketjun myynti kasvoi 21,1 prosenttia, ja polttonestekaupassa ketjun markkinaosuus vahvistui. Korona vaikutti kuitenkin selvästi etenkin ABC-ravintoloihin. Pandemia piti niin ikään kaupunkikeskustat edelleen tavallista hiljaisempina, mikä koetteli tavaratalo- ja erikoisliikekauppaa. Olosuhteista huolimatta liiketoiminta-alueen myynti kasvoi 3,7 prosenttia.

Matkailu- ja ravitsemiskauppa kärsi toisenakin koronavuonna raskaimman iskun jääden selvästi tappiolle. Vaikka sen myynti kasvoi kesän ja alkusyksyn lievempien koronarajoitusten siivittämänä 12,3 prosenttia vuoteen 2020 verrattuna, oli vuosi liiketoiminta-alueen historian toiseksi synkin.

– Erityisesti alkuvuosi oli monille toimialoillemme rajoitusten vuoksi haastavaa aikaa. Kesä ja loppuvuosi osoittivat, että meillä on erinomaiset valmiudet nopeaankin palautumiseen, jos vain koronarajoitukset sen sallivat. Tavaratalo- ja erikoisliikekaupan kehityssuunta enteilee 70 vuotta täyttävälle Sokokselle positiivista juhlavuotta. Uskomme myös koko korona-ajan vahvasti verkostoaan ja palveluitaan kehittäneen matkailu- ja ravitsemiskaupan elpymiseen, Laine painottaa.

Ennätysinvestoinnit ja työllisyysteot kantavat korona-ajan yli

S-ryhmässä panostetaan voimakkaasti tulevaisuuteen. Vuoden 2021 investoinnit olivat 786 miljoonaa euroa. Ennätyksellisen suuret investoinnit jakautuivat eri puolille Suomea. Toimet kohdistuivat S-ryhmän strategian mukaisesti asiakastarpeista lähtevään palveluverkoston kehittämiseen, verkkokauppaan ja digitaalisuuteen sekä uusiutuvaan energiaan.

Keskeisiin toimipaikkainvestointeihin lukeutuivat S-market-ketjun ohella Sale-ketjun uudistuksen käynnistäminen sekä peräti 52 uuden tai uudistetun ravintolan avaaminen. Valtakunnallinen sähköautojen ABC-Lataus-verkosto kasvoi huimaa vauhtia jo ensimmäisenä vuotenaan. Investointeja aurinkosähköön jatkettiin, ja vuoden lopussa S-ryhmälle sähköä tuotti jo​ 100 000 aurinkopaneelia.

Lisäksi Simon Sarvisuolle on valmistumassa koko maan suurimpiin kuuluva 150 miljoonan euron tuulipuistoinvestointi. Investoinnista vastaa osuuskauppojen ja SOK:n omistaman S-Voima Oy:n tytäryhtiö Gigawatti Oy. Tuulipuisto saadaan täysimääräisesti käyttöön kesällä 2022.

– Meille on ollut tärkeätä jatkaa investointeja ja toiminnan kehittämistä koronasta huolimatta. Yhtä lailla merkityksellisiä ovat konkreettiset työllisyysteot. Tuhansia lomautuksia on vältetty, kun olemme pystyneet tarjoamaan MaRa-ammattilaisille korvaavaa työtä. Läpi pandemian olemme myös voineet tarjota nuorille tärkeitä kesätyöpaikkoja, ja ensi kesänä työllistämme ennätysmäärän 15 000 nuorta, Laine kertoo.

S-ryhmä sai vastuullisesti hoidetusta korona-ajasta työntekijöiltään erityistä kiitosta vuosittaisessa henkilöstötutkimuksessa.

– Pandemia monine haasteineen on venynyt maratonmatkaksi. Sitä hienommalta tuntuu saada henkilöstöltä tällainen palaute. Meillä on vahva pohja jatkaa työtä yhdessä eteenpäin lähes 2,5 miljoonan omistajamme hyödyksi, Arttu Laine toteaa.

Keskeiset luvut 1–12/2021

Alueosuuskaupat + SOK-yhtymä 1–12/2021:

  • Veroton vähittäismyynti oli 12 329 miljoonaa euroa (ed. v. 11 625 milj. euroa).
  • Liiketulos (FAS) oli 280 miljoonaa euroa (ed. v. 196 milj. euroa)
  • Investoinnit olivat 786 miljoonaa euroa (ed. v. 642 milj. euroa).
  • Osuuskauppojen jäsenmäärä oli vuoden lopussa 2 471 637 (ed. v. 2 453 715).
  • Osuuskaupat maksoivat jäsenilleen Bonusta yhteensä 379 miljoonaa euroa (ed. v. 358 milj. euroa).
  • Rahaa asiakasomistajille maksettiin keskimäärin 176 euroa vuodessa, kun mukaan lasketaan Bonuksen lisäksi maksutapaetu, ylijäämänpalautus ja osuusmaksun korko.
  • Henkilöstömäärä oli vuoden lopussa 39 861 (ed. v. 38 585). Määrä on laskettu aktiivisten työsuhteiden mukaan.
  • Toimipaikkojen kokonaislukumäärä oli vuoden lopussa 1 909 (ed. v. 1 849).

SOK-yhtymä (SOK + tytäryhtiöt) 1–12/2021:

  • Liikevaihto (IFRS) oli 7 797 miljoonaa euroa (ed. v. 7 600 milj. euroa).
  • Liiketulos (IFRS) oli 20 miljoonaa euroa (ed. v. -3 milj. euroa).
  • Investoinnit olivat 127 miljoonaa euroa (ed. v. 94 milj. euroa).
  • Henkilöstömäärä oli vuoden lopussa 6 038 henkilöä (ed. v. 6 140 henkilöä). Määrä on laskettu aktiivisten työsuhteiden mukaan.

Lähde: STT Info

KATSO MYÖS: Vuosi 2021 oli OmaSp:lle ennätysvuosi kaikilla keskeisillä mittareilla

Uutisia digistä ja teknologiasta löydät diginyt.fi verkkosivuilta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *