OP: Korkorahastojen osuus rahastosijoittamisesta kaksinkertaistunut – koroista ovat innostuneet erityisesti nuoret

OP Ryhmän kyselytutkimuksen mukaan muuttunut korkoympäristö on lisännyt joka viidennen suomalaissijoittajan kiinnostusta korkosijoituksiin. OP:n asiakasdatan perusteella korkorahastoihin sijoitetaan nyt viime vuotta huomattavasti enemmän.  

Yleisen korkotason nousu on kasvattanut korkosijoitusten tuottotasot korkeimmilleen pitkään aikaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa korkotasot hipovat jo korkeimpia lukujaan sitten finanssikriisin. Korkojen nousun takana on inflaation raju kiihtyminen, rahapolitiikkalinjan nopea kiristyminen ja keskuspankkien velkakirjaostojen alasajo.

Muuttunut korkoympäristö on OP Ryhmän kyselytutkimuksen mukaan lisännyt suomalaissijoittajien kiinnostusta korkosijoituksia kohtaan. Arvopapereita omaavista miehistä 24 prosenttia ja naisista 14 prosenttia kertoo nyt olevansa kiinnostuneita korkosijoituksista.

– Esimerkiksi valtiolainojen korkotasot ovat nousseet voimakkaasti, ja ne tarjoavat jo hyvää tuottotasoa. Saksan 10 vuoden valtiolainan korko on kohonnut vuodentakaisista miinuslukemistaan yli 2 prosenttiin, kun taas Yhdysvaltojen vastaava laina tarjoaa jo noin 4 prosentin tuottotasoa. Monet sijoittajat kokevat korkosijoitukset nyt aivan eri tavalla houkutteleviksi kuin vielä hetki sitten, sanoo OP:n senioristrategi Ilkka Saksa.

OP Ryhmän kyselytutkimuksen mukaan korkosijoitukset kiinnostavat erityisesti nuoria. 15–24-vuotiaista arvopaperisijoituksia omaavista nuorista peräti 31 prosenttia sanoo kiinnostuneensa korkosijoituksista muuttuneen korkoympäristön vuoksi. Vanhemmissa ikäryhmissä kiinnostus on vähäisempää. 

Korkorahastoihin sijoitetaan viime vuotta enemmän

OP:n asiakkaiden tämän vuoden tammi-lokakuussa tehdyistä rahastosijoituksista lähes 12 prosenttia on mennyt korkorahastoihin. Sijoituskohteina on ollut niin rahamarkkinasijoituksiin sijoittavia lyhyen koron rahastoja kuin pitkän koron rahastoja, jotka sijoittavat pääsääntöisesti yli vuoden pituisiin lainoihin.

Viime vuoden tammi-lokakuussa korkorahastoihin sijoitettujen varojen osuus kaikista rahastosijoituksista oli noin 5 prosenttia, joten kiinnostus korkorahastoihin on lisääntynyt tänä vuonna selkeästi. OP:n asiakkaat ovat tehneet korkosijoituksia erityisesti loppuvuonna korkotason noustessa.

– Yleisesti hyvä aika sijoittaa korkoihin on silloin, kun korkotasot ovat korkeimmillaan. Aiempi matala korkotaso ja korkojen nousun riski on aiheuttanut sijoittajissa varovaisuutta, sillä korkojen nousu laskee vanhojen korkosijoitusten arvoa. Moni onkin odottanut korkotason nousemista ennen korkotuotteisiin sijoittamista. Kun korkotaso lähtee taas jollain aikavälillä laskuun, salkussa olevien korkopapereiden hinnat nousevat, tiivistää Saksa.

Myös osakemarkkinoiden heikko tuottokehitys on saanut monen sijoittajan etsimään vaihtoehtoja.

– Nopeasti rapautunut kasvunäkymä ja inflaation kohottamat kustannukset ovat kasvattaneet huolia yritysten tulevasta tuloskehityksestä, mikä on näkynyt osakekurssien tuntuvana laskuna. Korkosijoitusten arvonheilahtelut ovat yleisesti myös selvästi osakemarkkinoita maltillisempia, minkä vuoksi osan mielenkiinto on kääntynyt korkosijoituksiin, kertoo Saksa.

Lähde: OP


Muuta luettavaa muualta

Lue Nettiruudun uutisia,arvosteluita sarjoista ja elokuvista sekä paljon muuta!

Nettiruutu kirjoitti arvostelun The Watcher -sarjasta, joka perustuu tositapahtumiin. Sivuilta löytyy myös juttu Temptation island suomi sarjasta, joka kannattaa käydä lukemassa. Diginyt itse suosittelee lukemaan game of thrones arvostelun nettiruudun sivustolta.

Ruutuaika lapselle

Yksin vietetty ruutuaika voi haitata lapsen kielellistä kehitystä. Tutkijan mukaan ruutuajan minuuttien sijaan kannattaa kääntää katse lapsen ja vanhemman vuorovaikutukseen. Ruutuaika lapselle on helppo asettaa esimerkiksi Family Link -sovelluksella. Voit määrittää, että kuinka kauan lapsi voi käyttää älylaitetta päivittäin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *