Neljä kymmenestä yksityislainasta otetaan tulevaisuuteen sijoittamista varten

Resurs Bankin tänään julkaisema Resurs Consumer Report 2021 -raportti käsittelee kuluttajien näkemyksiä yksityislainoista ja kuluttajaluotoista. Raportti perustuu Kantar Sifon toteuttamaan kuluttajatutkimukseen. Raportista käy ilmi muun muassa, että 38 prosenttia yksityislainoista otetaan jonkin oman elämän tärkeän asian toteuttamiseksi eli ne ovat investointeja tulevaisuuteen.

Tutkimuksen mukaan Suomessa noin kolmannes kuluttajista on ottanut yksityislainaa viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana. Vastaajista 38 prosenttia on käyttänyt lainan jonkin omassa elämässä tärkeän asian toteuttamiseen, kuten koulutuksen rahoittamiseen, ajokortin hankkimiseen, asunnon ostamiseen, kodin remontointiin tai kotiin investointiin. Vastaajista 40 prosenttia on ottanut yksityislainaa maksaakseen pois muita lainoja ja 37 prosenttia on käyttänyt lainaa kulutukseen tai matkustamiseen.

– Yksityishenkilöiden mahdollisuus ottaa lainaa tai saada luottoa kuuluu sekä hyvin toimivan yhteiskunnan että kestävän yksityistalouden peruspilareihin. Mielenkiintoinen havainto on, että lähes joka toinen yksityislaina on käytetty elämän tärkeisiin investointeihin, kuten oman kodin remontointiin tai unelmien koulutuksen toteuttamiseen. Toivottavasti tämä tieto tuo uutta sävyä yleiskuvaan yksityislainoista, sanoo Resurs Bankin toimitusjohtaja Nils Carlsson.

Yhdeksän kymmenestä kuluttajasta näkee osamaksussa selkeitä etuja
Resurs Consumer Report -raportissa kuvataan myös kuluttajien kokemuksia kuluttajaluotoista eli osamaksulla tai laskulla ostamisesta. Osamaksun valinneiden joukossa tyytyväisten kuluttajien osuus on suuri ja yhdeksän kymmenestä näkee osamaksussa selkeitä etuja. Vastaajista 55 prosenttia kertoo, että osamaksu on mahdollistanut laadukkaan tuotteen hankinnan, 27 prosenttia on selviytynyt odottamattomista menoista ja 17 prosenttia on pystynyt tekemään jonkin pitkäkestoisen investoinnin.

– Osamaksu on merkittävä maksuvaihtoehto, joka tarjoaa monia hyötyjä kuluttajille, mutta myös edistää kestävää kulutusta yhteiskunnassa, koska osamaksulla kuluttajat pystyvät hankkimaan laadukkaampia ja pitkäkestoisempia tuotteita, toteaa Resurs Bankin toimitusjohtaja Nils Carlsson.

Lähde: News Cision

LUE MYÖS: Business Finland on myöntänyt Keliber Technology Oy:lle enintään 7 miljoonan euron investointiavustuksen, joka kohdistuu ympäristönsuojelua merkittävästi parantavaan litiumhydroksidin tuotantoteknologiaan ja tuotteen valmistuksessa syntyvän sivuvirran hyödyntämiseen.

Tsekkaa myös kryptovaluuttasivusto kuin www.kryptopankki.com

Trackbacks & Pings

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *