Rahastosijoittaja tasapainoilee nyt korkomarkkinan kanssa – rahastopääoma kesäkuussa 133 miljardia euroa

Suomeen rekisteröidyistä sijoitusrahastoista lunastettiin kesäkuussa yhteensä 929 miljoonaa euroa. Rahastopääoma pieneni myös markkinakehityksen vuoksi. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kesäkuun lopussa 133 miljardia euroa.

Kiinteistörahastojen suosio on kasvanut ja niitä koskeva tieto kiinnostaa. Rahastoraportin jaottelua on muutettu niin, että kiinteistörahastoja koskevat tiedot ovat helposti saatavissa yhtenä kokonaisuutena. Raportilla on mukana ns. avoimet erikoissijoitusrahastomuotoiset kiinteistörahastot, joihin voidaan tehdä rahaston sääntöjen puitteissa merkintöjä ja lunastuksia. Näiden lisäsi markkinoilla on ns. suljettuja, kommandiittiyhtiömuotoisia rahastoja, jotka eivät ole mukana raportilla

Kesäkuussa uusia pääomia sijoitettiin vaihtoehtoisiin rahastoihin 137 miljoonaa euroa. Osakerahastoihin sijoitettiin 41 miljoonaa euroa ja yhdistelmärahastoihin 32 miljoonaa euroa. Lunastuksia tehtiin lyhyen koron rahastoista 975 miljoonaa euroa ja pitkän koron rahastoista 165 miljoonaa euroa.

milj. EURNettomerkinnät kesäkuu 2022Nettomerkinnät vuoden alustaPääoma 30.6.2022
Osakerahastot41-41552 608
Yhdistelmärahastot3223428 790
Pitkän koron rahastot-165-1 34127 377
Lyhyen koron rahastot-975-2 22815 465
Vaihtoehtoiset rahastot1371508 758
YHTEENSÄ-929-3 599132 999

Kesäkuussa keskeiset globaalit osakeindeksit laskivat. Osakesijoittajalle kuluva vuosi on ollut haastava. Markkinakorot ovat nousseet voimakkaasti sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa ja rahapolitiikan arvioidaan kiristyvän edelleen tänä vuonna kuluttajahintojen nousun hillitsemiseksi.Maailmantalouden odotetaan edelleen kasvavan, vaikka ennusteita on päivitetty alaspäin. Koronasuluista kärsineet toimialat elpyvät, mutta yleinen talouden aktiviteetin hidastuminen ja Euroopassa sodan heijastusvaikutukset lisäävät epävarmuutta markkinoilla.

Myös korkosijoittajalle kuukausi oli haastava. Korot nousivat, mikä vaikutti korkorahastojen arvostuksiin negatiivisesti. Esimerkkeinä euroalueella 6 kuukauden euriborkorko nousi plusmerkkiseksi ja 12 kuukauden euriborkorko vuoden 2012 tasolle.

Vaihtoehtoiset rahastot, erityisesti uusiutuvaan energiaan sijoittavat rahastot, kiinnostivat sijoittajia. Metsärahastojen arvostuksiin vaikuttaa osaltaan raakapuun hintakehitys, johon puolestaan vaikuttaa sahatavaran voimakas globaali kysyntä. Arvioiden mukaan myös puuntuonnin loppuminen Venäjältä voi vaikuttaa puumarkkinoihin Euroopassa.

Pitkäjänteistä toimintaa

”Sijoittaminen ja säästäminen on pitkäjänteistä toimintaa, johon sisältyy nousuja ja laskuja. Laskukausi mahdollistaa sen, että hyviä sijoituskohteita voi löytää edullisesti. Kiihtynyt inflaatio sekä tiukentuva rahapolitiikka jarruttavat nyt talouden aktiviteettia. Sijoittaja joutuu tasapainoilemaan sen kanssa, jatkuuko nykyinen korkokehitys vielä pitkään vai alkavatko mahdollisesti pitkät korot laskemaan talouden aktiviteetin hidastuessa”, analysoijohtava asiantuntija Mariia Somerla Finanssiala ry:stä.

Osakerahastoissa uusia varoja sijoitettiin nettomääräisesti globaalisti, Eurooppaan, Japaniin ja Pohjois-Amerikkaan sijoittaviin rahastoihin yhteensä 126 miljoonaa euroa. Pääomia lunastettiin pääasiassa Suomeen, Pohjoismaihin ja toimialoille sijoittavista rahastoista yhteensä 81 miljoonaa euroa. Kaikkien rahastoluokkien vuosituotot ja Shapen 12 kk arvot olivat miinusmerkkisiä.

milj. EURNettomerkinnät kesäkuu 2022Nettomerkinnät vuoden alustaPääoma 30.6.2022Tuotto
12 kk (ka.)
Suomi-57-2135 571-18 %
Pohjoismaat-14-987 060-20 %
Eurooppa8-4205 258-13 %
Pohjois-Amerikka261357 326-3 %
Japani47104619-15 %
Tyynenmeren alue01341 014-13 %
Kehittyvät markkinat-4-1364 954-16 %
Maailma4517519 367-9 %
Toimialarahastot-10-961 440-9 %
YHTEENSÄ41-41552 608 

Pitkän koron rahastoissa uusia varoja sijoitettiin nettomääräisestiglobaalisti korkeariskisiin yrityslainoihin ja valtioriskiin sijoittaviin rahastoihin yhteensä 27 miljoonaa euroa. Varoja lunastettiin kaikista muista rahastoluokista yhteensä 192 miljoonaa euroa. Kaikkien rahastoluokkien vuosituotot ja Shapen 12 kk arvot olivat miinusmerkkisiä.

milj. EURNettomerkinnät kesäkuu 2022Nettomerkinnät vuoden alustaPääoma 30.6.2022Tuotto
12 kk (ka.)
Valtioriski EUR-22155 214-10,6 %
Luokitellut yrityslainat EUR-43-5128 377-11,7 %
Korkeariskiset yrityslainat EUR-36-1613 097-11,9 %
Valtioriski maailma548200-1,6 %
Luokitellut yrityslainat maailma-55-4776 311-7,5 %
Korkeariskiset yrityslainat maailma2241 481-10,7 %
Kehittyvät markkinat-36-2572 696-10,5 %
YHTEENSÄ-165-1 34127 377 

Lähde: Finanssiala

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *