Pääomasijoittajat – ja tulevat pörssiyritykset
Tämä seuraava artikkeli ja sen liitteet on julkaistu pääomasijoittajat.fi sivustolla, mistä tiedote on julkaistu myös tänne meille.
Suomalaiset pääomasijoittajat ovat nimenneet kohdeyrityksistään 44 startup- ja kasvuyritystä, joiden voisivat nähdä listautuvan seuraavan viiden vuoden aikana. Listalta löytyy niin vakiintuneita, jo suuria yrityksiä kuin uudempia teknologiayrityksiäkin.
Pääomasijoittajat voivat olla mukana kasvattamassa yritystä sen kaikissa kasvuvaiheissa – rahoitusta ja kasvukumppaneita löytyy niin varhaisen vaiheen siemenyrityksille kuin yli sadan miljoonan liikevaihtoa takoville vakiintuneemmille yrityksille.
“Yhteistä näille yrityksille on halu ja kyky kasvaa. Tältä listalta löytyy esimerkiksi kotimaisia markkinajohtajia ja kansainvälisiä kasvuraketteja”, sanoo Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja Pia Santavirta.
Pääomasijoittajien listalle nousi yhteensä 44 potentiaalista listautujaa. Suurin osa nimetyistä yrityksistä oli ICT-yrityksiä tai tuotteita ja palveluita yrityksille.
Tämän vuoden potentiaalisten pörssilistautujien listalta löytyy yrityksiä kaikista kasvuvaiheista. Alle viiden miljoonan liikevaihtoluokkaan kuuluvat muun muassa kesällä 25 miljoonan euron sijoituskierroksen kerännyt digitaalisia työympäristöjä tarjoava Happeo. Yli sadan miljoonan kokoluokkaan kuuluu esimerkiksi myyntitavoitteensa viime vuonna ylittänyt pientalovalmistaja Den Finland.
Vaikka maailmantilanteen epävarmuus heijastuu myös talouteen, pääomasijoitusyhtiö Intera Partnersin osakas ja toimitusjohtaja Juhana Kallio pitää pörssiä relevanttina suuntana yritysten kasvupolulla.
”Pörssi on irtautumisvaihtoehtona edelleen kiinnostava, ja kehitämme normaaliin tapaan yritystemme listautumisvalmiuksia”, hän kommentoi.
Puolella Helsingin pörssiin listautuvista yrityksistä on taustallaan pääomasijoittaja
Helsingin pörssiin vuosina 2015–2021 listatuista yrityksistä noin puolella on taustallaan pääomasijoittaja. Vuosi 2021 oli ennätyksellinen vilkas listautumisvuosi. Myös pääomasijoittajat yritysten kasvattajina näkyivät listautujissa: kahdeksasta päälistalle tulleesta yrityksestä viiden taustalla oli pääomasijoittaja.
Luettavaa muualta
Onko aurinkopaneelit ratkaisu energian säästämiselle?
Aurinkopaneelit on lpaneelit tai laitr, jolla auringon säteily muunnetaan sähköenergiaksi valosähköisen ilmiön avulla.
Samsung ja suosittu TikTok lanseeravat StemDrop -musiikkialustan
Uusi kansainvälinen musiikkialusta StemDrop heijastaa Samsungin sitoutumista luovan ilmaisun vahvistamiseen. TikTokin käyttäjät voivat sen avulla löytää uutta musiikkia ja aloittaa maailmanlaajuisia musiikkiyhteistöitä.