Hulppeat tuottonäkymät innostivat monet sijoittamaan virtuaalivaluuttoihin

Oman riskitason laskeminen- vinkit viikonlopuksi

Olet varmaan joskus istunut pankin sijoitusasiantuntija tai pankkineuvojan kanssa palaverissa, missä olette miettineet ja katselleet myös omaa riskitasoasi. Silloin aiheena...

Suvi Ruoppa Netsin Suomen maajohtajaksi – yhtiö on valmis maksutapojen voimakkaaseen muutokseen

Suvi Ruoppa (34) on nimitetty Euroopan suurimpiin kuuluvan maksupalveluyhtiö Netsin Suomen maajohtajaksi. Ruoppa on työskennellyt Netsin palveluksessa vuodesta 2015 lähtien...

Yksityissijoittajien osakekauppa marraskuussa: Omikron vilkastutti kaupankäyntiä

Marraskuussa Nordnetin suomalaisasiakkaat kevensivät kotimaisia pörssiosakkeita arvo-osuustileiltä 45 miljoonalla eurolla. Osakesäästötileille kotimaisia pörssiosakkeita netto-ostettiin kahdella miljoonalla eurolla. Suomalaiset yksityissijoittajat kasvattivat...

Suomen rahastomarkkinat päätymässä vuonna 2021 kaikkien aikojen ennätykseen

Suomalaisten rahastosijoittajien määrä on ylittänyt jo miljoonan rajan, ja määrä kasvaa jatkuvasti. Näyttääkin siltä, että rahastomarkkinat ovat päätymässä kaikkien aikojen...